Uutiset

Jämi olympianäyttämönä

Julkaistu 29.01.2015

Jämin SM-kilpailut ovat arvoisessaan ympäristössä melkein olympialaisten suorituspaikalla. Jämin ilmailutoiminta alkoi vuonna 1935. Ilmailukeskuksessa aloitettiin silloin aktiivinen purjelentotoiminta ja vuonna 1939 pidettiin täällä purjelennon karsintakisat vuoden 1940 olympialaisia varten. Helsingille oli myönnetty vuoden 1940 olympialaiset ja tuolloin purjelentokin oli olympialajina. Toisen maailmansodan syttyminen muutti suunnitelmia, ja olympialaiset jäivät pitämättä. Lähellä kuitenkin oli, että nytkin Jämi Areenan seinää koristaisivat olympiarenkaat.

Smhiihdot jamilogoVuosi 1935 ja toiminnan alku tuolloin tarkoittaa nyt myös sitä, että Jämi juhlii tänä vuonna 80-vuotista taivaltaan monipuolisena liikunnan ja ilmailun mahdollistajana. Alueen lentokentät, Jämin Soininharju sekä Hämeenkankaan upea luonto tarjoavat liikunnan ja ilmailun aktiviteettejä kaikkina vuodenaikoina. Ilmailussa Jämi kokoaa mm. purjekoneiden, laskuvarjohyppääjien ja liidokkien harrastajia. Liikunnan puolelle ei rajoja juurikaan löydy. Maastossa liikkuu hiihtäjiä, suunnistajia, laskettelijoita, maastopyöräilijöitä, juoksijoita, samoilijoita, luontoliikkujia eli kaikkia, joita liikkuminen ja luonto yhdistävät.

Jämin aluetta on kehitetty voimakkaasti luontoarvoja kunnioittaen. Majoituspaikkoja ja kokoustiloja on lisätty sekä erilaista elämysmatkailua on tarjolla paljon. Kävijämäärätkin ovat näin lisääntyneet ja Jämin vetovoimaisuus on lisääntymässä.

Juhlavuosi alkaa tulevana viikonvaihteena Jämin SM-hiihdoilla ja 80-vuotiaan päätapahtuma on ilmailusta johtuen suuri lentonäytösviikonloppu Jämi Fly In Air show. Tapahtuma on 18.-19. heinäkuuta ja se kokoaa Jämille tuhansittain katsojia. Tule sinäkin juhlimaan 80-vuotiasta Jämiä!


YHTEISTYÖKUMPPANIT